ymmärtämään nykytaidetta 

5 tapaa oppia ymmärtämään nykytaidetta 

Museot kiehtovat yhä useampaa suomalaista. Vuoden 2019 aikana museoissa vierailtiin 7,6 miljoonaa kertaa, joista suosituin oli Kiasma eli nykytaiteen museo Helsingissä. Monet meistä kokee nykytaiteen kuitenkin haasteellisena, vaikeaselkoisena ja usein jopa hieman ärsyttävänä. Nykytaidetta kuvaillaan usein “mitäänsanomattomaksi” tai sen edessä saatetaan todeta, että “eihän se edes esitä mitään”. Selkeät kuvat, maisemat, muotokuvat ja muut asioita tai esineitä selkeästi muistuttavat taideteokset mielletään helpommin ymmärrettäviksi, eikä suotta. 

Nykytaide haastaa katsojansa. Nykytaiteessa voi olla hyvinkin tuttuja elementtejä, mutta niiden yhdistelmä teoksessa ei ensi näkemältä tunnu `järkevältä´. Teoksen järkevyys ei kuitenkaan ole mielekäs ilmaus, koska itse asiassa kyse on siitä, että teos tuntuu kaukaiselta. Kun emme tunnista esitettävää asiaa heti vaikkapa joutseneksi, hämmennymme. Tässä artikkelissa esittelemme viisi erilaista näkökulmaa nykytaiteen ymmärtämiseen. 

Lähde avoimin mielin tutustumaan nykytaiteeseen

Tärkeintä nykytaiteen ymmärtämisessä lienee halu ja kiinnostus nykytaidetta kohtaan. Nykytaiteen on usein tarkoitus haastaa katsojansa, ja yksi teos vaatii pidempää tarkastelua. Ensimmäiset käynnit nykytaiteen museossa ei välttämättä ole suuria ahaa-elämyksiä, ja museosta saattaa poistua lähinnä hämmentyneenä. Positiivinen asenne näkemää ja kokemaa kohtaan auttaa kuitenkin katsojaa askelta lähemmäksi nykytaidetta. Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan:  read more

Read More →